Seitsemänvuotiaana minusta piti tulla maatilan emäntä. Vielä parikymppisenä pidin punaista EMÄNTÄ -paitaa siinä uskossa, että niin käy. Ja nuorissahan on voimaa ja intoa saavuttaa mitä vain. Minusta tuli insinööri. Oli kai niitä senkin ammattiryhmän suuntaisia viitteitä näkyvillä. Taloudenpitoni oli tuolloin jokseenkin investointipainotteista. Harmittavasti sijoituskohteeni eivät tuottaneet tulosta. Barbien ja paperinuken jälleenmyyntiarvo oli hämmästyttävän pieni. Vanhempani testasivat tuolloin rakentavan kritiikin vaikutusta lasten rahankäyttöön. Minä pienenä -kirjaan dokumentoitu ”Raha on luotu kiertämään” antaa kuitenkin viitteitä siitä, että minulla on ollut vahva käsitys talouden rakenteesta jo ennen ala-asteikää.
Aika onneksi kehittää. Siinä, missä minun lapsuudessani päätön barbi päätyi kaatopaikalle, tämän päivän päätepiste on polttolaitos. Myös oma käsitykseni taloudesta on muuttunut. Aika ja yhteiskunta on tuonut sille etuliitteen. Kiertotalous tarkoittaa tavaran, raaka-aineen tai ylipäätään materiaalin arvon säilyttämistä niin pitkään kuin mahdollista. Kiertotalous tarkoittaa vähintäänkin kierrättämistä. Erityisesti se tarkoittaa kerran käytettävän tavaran valmistamatta jättämistä ja korvaamista jo lähtökohtaisesti kiertävillä ja arvonsa säilyttävillä materiaaleilla. Muovinen barbi, vaikka päätönkin, ei kuulu kaatopaikalle.
Suomessa ei ole tarpeeksi kapasiteettia polttaa kaikkea tuottamaamme jätettä. Jätettä joudutaan viemään naapurimaihin asti poltettavaksi. Polttoon menevästä jätteestä ainakin kolmasosa on biojätettä. Se harmittaa, koska biojäte on arvokasta raaka-ainetta. Täällä maaseudulla biojäte kannattaa kompostoida. Kompostin saa rahalla, mutta sen voi napuloida itsekin. Tuttava teki sellaisen pihan perälle jääneistä kakkosnelosen ja styroksin palasista. Mädätyslaitoksella biojätteestä voidaan tuottaa puhdasta polttoainetta autoihin. Uunissa biojäte vain huonontaa jätepolttoaineen laatua. Sama homma on polttoon menevän fossiilisen muovin kanssa. Poltossa palaa muovin kierrätyspotentiaali.
Meillä on kolme lasta. He ovat ilmastosankareina tunnettua sukupolvea. He eivät laita ruokaa roskiin. Heille biojäte on tuote, ei status. He tietävät, mitä on muovi, mihin se kuuluu ja mitä muovi tekee päädyttyään mereen. He tietävät, että metallia voi kierrättää ikuisesti. Onneksi he tietävät senkin, että ilmastonmuutos ja lämpötilan nousu pitää pysäyttää. He ymmärtävät syyn ja seurauksen.
Kokeneemmalle sukupolvelle ilmastotermit tuntuvat vaikeilta. Ne tuntuvat haastavilta, vaikka niitä tekisi työkseenkin. Siis ilmastotermejä. Sitä on kuitenkin tämmöinen iiläinen maalainen ja ylivieskalainen kaupunkilainenkin. Sehän on Pariisin ilmastosopimus. Sitten on ilmastodieetti, hiilijalanjälki, päästökompensointi, vihersähkö ja etanoliauto. On muuten omassa dieetissäkin tekemistä.
Blogi on kirjoitettu työni puolesta, mutta myös iiläisenä kuntalaisena. Töistä lähtiessäni vien kertyneet muovit ja paperit keräykseen, koska ekopiste on matkan varrella. Kotiin päästyäni vaihdan lampaille puhtaan veden ja laitan kanojen muonat iltaa varten valmiiksi. Tosiaan, kolmekymmentä vuotta myöhemmin seitsenvuotiaan haave on toteutunut. Minusta tuli maatilan emäntä.
Eko Peto
P.S. Kirjoittaja ei laita biojätettä sekajätteeseen ja kierrättää myös lasin, metallit ja pahvin.
Kirjoittaja on iiläinen ekoilija, joka kannustaa kestävyyteen, paheksuu materialisteja, karttaa päästöraskaita hankintoja, turhautuu ilmastotoimiensa keskinkertaisuudesta ja luottaa tulevan sukupolven ilmastosivistykseen.