IlmastoAreena yhdistää asiantuntijat, vaikuttajat, yritykset ja kansalaiset keskustelemaan, oppimaan ja toimimaan yhdessä paremman huomisen puolesta.
Tapahtuman teemana on “sähköä ja sumua”.
Sähkö on konkreettinen voima, jota tarvitsemme ilmastokriisin ratkaisemiseen, talouden pyörittämiseen ja arkemme turvaamiseen. Sähkö on myös symboli uudesta, puhtaasta energiasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Sumu on sekaannusta, epäselvyyttä ja ristiriitaisia väitteitä, joita energia- ja ilmastokeskusteluun liittyy. Sumua on politiikassa, mediassa ja joskus myös asiantuntijapuheessa. Sumun keskellä on vaikea nähdä suuntaa.
IlmastoAreenan järjestää Iin kunta yhteistyössä LähiTapiola Pohjoinen, PVO-Vesivoima Oy ja Iin Energia Oy.
Perjantaina 12.6.2026 klo 12.30-19.45
Huilingin näyttämö (Puistotie 4, Ii.). Ulkoilmatapahtuma, katettu katsomo.
Alueelle on tienvarsiopastus sekä liikenteenohjaus. Vierailijoiden autopysäköinti on järjestetty Iisi-areenan parkkialueelle (Kisatie 2), josta on kävellen kulku Huilingin tapahtuma-alueelle. Pyöräpysäköinti on tapahtuma-alueella.
IlmastoAreenan juontaa Annika Damström.
Mikko Peltsi Peltola kertoo puhtaan luonnon merkityksestä, arjen pienistä teoista, luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta ja yleisesti henkisestä ilmapiiristä joka liittyy ympäristön hyvinvointiin.
Panelistit:
Ilkka Tykkyläinen
toimitusjohtaja – Pohjolan Voima Oyj
Jukka Leskelä
toimitusjohtaja –Energiateollisuus ry
Sanna Syri
energiatekniikan ja -talouden professori – Aalto-yliopisto
Mikko Heikkilä
päällikkö – Fingrid Oyj
Paneelin juontaa Anna Ståhle.
Ohjelman tarjoaa PVO-Vesivoima Oy.
Datakeskukset käyttävät paljon sähköä. Voiko datakeskus olla hyvä asia ilmastolle, vaikka se lisää sähkönkulutusta? Pitäisikö datakeskusten kasvua Suomessa ohjata nykyistä enemmän ilmastosyistä?
Panelistit:
Antti 'Jogi’ Poikola
toiminnanjohtaja – Suomen datakeskusyhdistys
Jouni Salonen
datakeskusasiantuntija – Business Finland
Eeva Sokka
datakeskusekosysteemin päällikkö – Tieteen tietotekniikan keskus Oy (CSC)
Meteorologi, tietokirjailija Kerttu Kotakorpi puhuu sään ääri-ilmiöistä ja ilmastonmuutoksen yhteydestä.
Kommenttipuheenvuoro LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja, vakuutusneuvos Veli Rajakangas.
Ohjelman tarjoaa LähiTapiola Pohjoinen.
Iin kunnan ympäristöpalkintosaajan julkistus. Palkinnon myöntää Iin nuorisovaltuusto.
Huilingin tapahtuma-alueella on mahdollisuus Potnapekka-ajeluun, kahvitteluun ja ruokailuun. Kirjastoauto Kaunossa on avoinna maksuton pakopeli.
Saavuttaako Suomi ilmastotavoitteensa?
Panelistit:
Noora Fagerström (Kok.)
Tytti Tuppurainen (SDP)
Pekka Aittakumpu (PS)
Katri Kulmuni (Kesk.)
Jenni Pitko (Vihr.)
Minja Koskela (Vas.)
Sami Kilpeläinen (KD)
Juontajana Annika Damström.
Vuonna 1987 Oulussa perustettu erikoislaatuinen mieskuoro, joka tunnetaan huutamalla esittämistään kappaleista. Huutajien esitykset ovat voimakkaita, rytmisiä ja usein humoristisia, ja ne ovat tehneet kuorosta kansainvälisesti tunnetun ilmiön.
Luontoimittaja, intohimoinen eräretkeilijä ja luontoliikkuja.
Pitkän uran radion ja television parissa työskennellyt Peltsi edistää erityisesti luonnon arvostusta sekä ulkoilukulttuuria Suomessa.
Meteorologi, tietokirjailija ja tunnettu luonto- ja ilmastoviestijä.
Kotakorpi tekee luontoon, lintuihin ja metsiin liittyviä radio- ja verkkosisältöjä sekä viestii aktiivisesti luonto- ja ilmastoasioista sosiaalisessa mediassa. Hän on kirjoittanut kaksi tietokirjaa ilmaston muuttumisesta Suomessa: Suomen luonto 2100 sekä Minun luontoni.
Toimittaja ja juontaja.
Tunnettu erityisesti Ylen ajankohtais- ja vaaliohjelmien sekä erikoislähetysten juontajana. Hän innostaa ja haastaa puhujia käsittelemään aiheita syvällisesti ja eri näkökulmista, pitäen keskustelun samalla selkeänä ja yleisölle ymmärrettävänä.
Kokoomuksen kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen, yrittäjä ja startup-sijoittaja.
Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen.
Perussuomalaisten kansanedusta, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen. Johtaa puolueensa liikenne-, rakentaminen- ja infra-työryhmää.
Europarlamentaarikko. Edistää työssään EU:n kilpailukyvyn vahvistamista sekä Euroopan riippumattomuutta, erityisesti luonnonvara- ja energiapolitiikan keinoin.
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja. Toimii ympäristövaliokunnan puheenjohtajana.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kansanedustaja. Koskela on työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen.
Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston varapuheenjohtaja. Euroopan kansanpuolue EPP:n maatalousryhmän hallituksen jäsen ja kd:n maa- ja metsätalousryhmän puheenjohtaja.
Toimitusjohtaja / Pohjolan Voima Oyj
Toimitusjohtaja / Energiateollisuus ry
Energiatekniikan ja -talouden professori / Aalto Yliopisto
Yksikön päällikkö, yhteiskuntasuhteet ja viestintä/ Fingrid Oyj
Datakeskusasiantuntija / Business Finland
Datakeskusekosysteemin päällikkö / CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy
Toiminnanjohtaja / Suomen datakeskusyhdistys (FDCA)
Viestinnän ja johtamisen asiantuntija / No Drama Oy
Vuonna 1987 Oulussa perustettu erikoislaatuinen mieskuoro, joka tunnetaan huutamalla esittämistään kappaleista. Huutajien esitykset ovat voimakkaita, rytmisiä ja usein humoristisia, ja ne ovat tehneet kuorosta kansainvälisesti tunnetun ilmiön.
Parannetaan maailman biisi kerrallaan. Päätimme ottaa geotermiset voimat käyttöön ja poimia kappaleita, jotka tekevät elämästä kädenlämpöisempää. Kehystämme esityksemme kirjavin tarinoin ja annamme pohtimiseen sytykkeitä. Tuu kuulemaan ja lämmittelemään!
Potnapekan kyydissä voi tutustua Iin Wanhan Haminan alueeseen, jonka historia ulottuu jopa 1300-luvulle.
Alueella palvelee Ravintola Huilinki sekä joukko ruoka- ja tuote-esittelijöitä.
Me 10 000 asukkaan Iissä olemme sitoutuneet vähentämään hiilidioksidipäästöjä, kierrättämään ja välttämään jätteiden syntyä sekä käyttämään yhteisiä resursseja maapallon kantokyvyn rajoissa. Taloudellisten säästöjen lisäksi energia- ja ilmastotyöllä monipuolistetaan aluetaloutta ja edistetään asukkaiden ja vierailijoiden hyvinvointia.
100 % asiakkaidensa omistama, kokonaisvaltaista elämänturvaa tarjoava vahinkovakuutusyhtiö.
Ilmastonmuutoksen voimistamat sään ääri‑ilmiöt – myrskyt, rankkasateet, talvimyräkät – ovat yleistyneet niin Suomessa kuin Pohjois- ja Keski-Pohjamaallakin. Vakuutusyhtiönä meille on tärkeää varautua ja auttaa asiakkaitamme varautumaan kasvaviin vahinkoriskeihin; mitä paremmin pystymme ennakoimaan, sitä vähemmän vahinkoja syntyy. Iin ilmastoareenassa pääsemme yhdessä muiden toimijoiden kanssa keskustelemaan ja oppimaan paremman huomisen puolesta.
Tuotamme sähköä omakustannushintaan osakkaidemme, kotimaisten teollisuus- ja energiayhtiöiden tarpeisiin toimitusvarmalla, säätökykyisellä vesivoimalla.
Olemme mukana Ilmastoareenassa yhteistyökumppanina, koska haluamme olla rakentamassa avointa ja asiapohjaista keskustelua energia- ja ilmastokysymyksistä. Energiamurros koskettaa koko yhteiskuntaa, ja siinä onnistuminen edellyttää vuoropuhelua eri toimijoiden, päättäjien, tutkijoiden ja kansalaisten välillä. Ilmastoareena tarjoaa tähän erinomaisen foorumin.
Paikallinen energiayhtiö, joka tuottaa, siirtää ja myy sähköä alueen kotitalouksille ja yrityksille.
Ilmasto- ja energiakeskustelu koskettaa suoraan myös sähkönjakelua ja paikallista energiainfrastruktuuria. Haluamme olla tukemassa IlmastoAreenan tavoitetta edistää avointa, faktoihin perustuvaa keskustelua sähköstä ja ilmastoratkaisuista. Paikallisena energiatoimijana pidämme tärkeänä, että energia-asioista keskustellaan selkeästi ja ymmärrettävästi – ilman turhaa sumua.
Marjukka Manninen, Iin kunnanjohtaja, p. 050 390 0066, marjukka.manninen@ii.fi
Janne Puolitaival, Iin hyvinvointijohtaja, p. 050 395 0462, janne.puolitaival@ii.fi