Tenava veti sen kliseisen itkupotkuraivarin kaupan kassalla. Äidinsimpanssi (suora lainaus) kun ei ostanut pullan lisäksi karkkia, jota yhden pienempi sai, yhden vielä pienemmän istuessa ostosrattaan keulassa peukalo nokassa. Oli mennyt rään tukoksi liian myöhään. Ei muuten ollut minun tenavani. Minun tenavani, samoin kuin siitä yhden pienempi minun tenavani ja se kaikista pienin minun tenavani tietävät, ei tämäkään äidinsimpanssi huudosta osta. Siitä pitää tosin kiittämäni erästä kieltämättä peikonkin näköistä henkilöä:
Kuopuksellani oli tuolloin käynnissä aggressiivisen äänekäs dialogi kassalle strategisesti sijoitellun suklaapatukkakulhon kanssa. Itse olin joutunut tilanteen sivurooliin. Sisään tullut henkilö käveli meitä kohti ja ilmoitti varsin alhaisella oktaavilla vievänsä tyttäreni Röllillään, jollei huuto lopu. Huuto loppui viideksi vuodeksi. Ehkäpä tätä pidemmäksikin aikaa, sillä kuopukseni päätti juuri ensimmäisen luokan.
Palatakseni lähtöruutuun, yritin pullakarkki -episodia päättäväisesti vetävälle äidinsimpanssille osoittaa myötätuntoa nostamalla peukkua. Sen huomasi kuitenkin vain ostoskärryn keulan vallannut pellavapää työntäen toisenkin sieraimen täyteen sormia. Samalla hetkellä ohitseni laukkasi villiintynyt nuorisolauma. Sillä ei ollut tarvetta julkisille itkupotkuille luultavasti tasaisen viikkorahavirran ansiosta. Lauma osti itsenäisesti puolitoistalitraa vihreää virvoitusjuomaa sekä erinäisiä syötäviä hyödykkeitä per naama.
Hivuttauduin lauman lähietäisyydelle sijoittamalla itseni sen perään kassajonossa. Samalla pääsin tarkkailemaan tuon ravintoketjun huipulla olevan joukkion hankintalistalle päätyneitä purtavia. Hihnalle asettui karkki- ja leluhyllyn välimaastosta poimittuja ruokatavaroita, joiden oheistoimintoina (muutamia luetellakseni) oli tuuletin, nukkekodin WC-istuin sekä taskulamppu. Viimeisin tosin aivan liian tehoton kyseiseen tarkoitukseen. Takaa-ajoviettiä hillitessäni, pohdin hihnalla etenevien kappaleiden tarkoitusta. Oliko tuotteilla osansa lauman hierarkkisten suhteiden muodostumisessa? Loivatko ne saalistajalleen yhteisöllisyyden tunnetta? Homo sapiensin utuisten ajatusten takaa sain kiinni sen alkukantaisimman: luomuksilla ei ollut minkäänlaista merkitystä tuntemassani maailmankaikkeudessa.
Sisäinen peikkoni heräsi kompaten viisi vuotta sitten tapaamaansa esikuvaa Röllilästä. Ajattelin ehdottaa edellä oleville kylän kasvateille viikkorahan sijoittamista kansantaloudellisestikin järkevään valmisruisleipään ja mustikkamehuun. Samalla oksa, jonka ympärille viisi karvaista simpanssin varvastani olivat kietoutuneet, katkesi tyvestään, tipautti minut nykyaikaan ja piti suuni kiinni.
Iin IlmastoAreenassa 2019 pohdittiin, onko kuluttajavalinnoilla väliä, vai ovatko päättäjät merkittävämmässä asemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Pelkästään kuntatasolla päättäjillä on ohjaava valta esimerkiksi kunnan ruokapalvelujen tuottamistapaan sekä kunnassa tarjottavan ruoan alkuperään. Kunnan strategiassa linjattu kotimaisen ruoan käyttö tukee mahdollisuutta tarjota esimerkiksi koululaisille kotimaista perunaa.
Entä kuluttajan vaikutusvalta? Kuluttajana rahani päätyvät tietyin osuuksin erilaisten arvoketjujen jäsenten laariin. Arvoketju voi olla vaikkapa leipäketju, jossa leivän matka pellolta pöytään kulkee viljelijän, myllyn, leipomon ja kauppiaan kautta kuluttajalle. Näistä jokaisen laariin myönnän mielelläni osuuden maksamastani leivästä. Samalla uskon tietäväni kyseisen tuotteen alkuperän ja että ostamani leipä on tehty varsin inhimillisissä oloissa.
Toisena arvoketjuesimerkkinä käytän indonesialaisen tuuletinkarkin matkaa alkutuotannosta suomalaisen kuluttajan ostoskassiin: en tiedä, en tiedä, en tiedä, kauppias, kassi. En ole myöskään varma, mitä kyseinen tuote sisältää. Enkä tiedä, ovatko tuulettimen koonneet 12 tuntista työpäivää tekevän ihmislapsen liian pienet sormet, joiden kuuluisi tuulettimen kokoonpanon sijaan sijoittua tarpeen tullen nokkaan rään tielle. Vaikka liian myöhäänkin.
Harmikseni joudun myöntämään, ettei suomalainen kuluttuja tai edes kaikki suomalaiset kuluttajat yhteensä kykene estämään riistoyhtiöitä toimimasta markkinoilla boikotoimalla kyseenalaisia tuotteita. Mutta olen aivan varma, että suomalainen kuluttaja, päättäjä ja kasvattaja voi kuluttajavalinnoillaan varmistaa suomalaisten ja eettisten tuotteiden pysymisen markkinoilla.
Eko Peto
P.S. Ollessani parikymppinen, ikäiseni herra kertoi minun näyttävän aasilta. Aasit ovat varsin sieviä. Samoin ovat sekä simpanssit että peikot. Toisekseen perunan hiilijalanjälki on yli kymmenen kertaa pienempi kuin riisin.
Kirjoittaja on iiläinen ekoilija, joka kannustaa kestävyyteen, paheksuu materialisteja, karttaa päästöraskaita hankintoja, turhautuu ilmastotoimiensa keskinkertaisuudesta ja luottaa tulevan sukupolven ilmastosivistykseen.